Lasten suojeleminen heidän käyttäessään verkkoa muuttuu haastavammaksi päivä päivältä. Vain muutama vuosi sitten vanhemmat olivat lähinnä huolissaan tuntemattomien aiheuttamasta uhasta ja verkkoa hyödyntävistä hyväksikäyttäjistä. Harvardin yliopiston Berkman Center siirsi äskettäin verkkoa hyödyntävät hyväksikäyttäjät alempaan riskiluokkaan, mutta verkon käytössä on silti riskejä, jotka on selvitettävä lapsille. Nämä riskit voidaan luokitella kolmeen ryhmään.

Verkkorikollisuus

Ensimmäinen ryhmä on verkkorikollisuus eli taloudellista hyötyä tavoittelevien tuntemattomien henkilöiden aiheuttamat uhat. Olipa kyse tietokoneviruksista, troijalaisista, tietojenkalastelusta tai roskapostista, verkkorikollisuus lisääntyy ja muuttuu vuosi vuodelta. On erittäin tärkeää, että vanhemmat tuntevat erilaiset uhat. Tämä voi tuntua hankalalta, jos oma tekninen tietämys ei tunnu riittävältä tai et tiedä, mistä voit etsiä apua. Onneksi on olemassa useita keinoja, joilla voi varmistaa, että tietokoneen, kotiverkon ja perheen tiedot eivät altistu verkkorikollisuudelle. Noudata näitä vihjeitä itse ja kerro ne myös lapsillesi.

1. Käytä kaikissa tietokoneissa tietoturvaohjelmistoa, kuten Norton 360 tai Norton Internet Security. Pelkkä viruksentorjuntaohjelma ei ole riittävä suoja. Tarvitset kunnollisen palomuurin, vakoiluohjelmistojen torjuntaohjelman sekä muut tietoturvaohjelmistopaketin tarjoamat suojausominaisuudet.

2. Suojaa kotiverkko vahvalla salasanalla ja suojausasetuksilla.

3. Opettele olemaan napsauttamatta linkkejä, reagoimatta mainoksiin ja avaamatta sähköposteja, joiden lähettäjää et tunne tai jotka vaikuttavat epäilyttäviltä. Kannattaa varata vähän aikaa siihen, että soitat ystävällesi ja kysyt, lähettikö hän linkin, että kirjoitat pankin URL-osoitteen selameen linkin napsauttamisen sijaan tai että muuten estät huijatuksi joutumisen arkijärjen avulla.

4. Käytä vahvaa salasanaa (yksilöivä ja monimutkainen) kaikissa tileissä ja laitteissa. Käyttämistäsi salasanoista tärkeimmät ovat yhteisösivustojen ja sähköpostitilin salasanat. Jos hakkeri saa hallintaansa yhteisösivustosi, hän voi huijata ystäviäsi. Jos hän voi käyttää sähköpostiasi, hän voi muuttaa kaikkien muiden tiliesi salasanat kunkin tilin Unohtuiko salasana -linkillä.

5. Keskustele lapsiesi kanssa siitä, miten verkkorikollisuutta voi estää. Myös lastesi on oltava yhtä varovaisia kuin sinä itse. Lisäksi on tärkeää, että he uskaltavat kertoa sinulle, jos he ovat toimineet varomattomasti verkossa. He ovat esimerkiksi voineet uskoa huijausohjelmiston ilmoitusta ja ladata tietokoneelle jotain vaarallista. Monet lapset kyllä ymmärtävät ladanneensa viruksen, mutta vain harvat uskaltavat kertoa asiasta vanhemmilleen.

Verkkokiusaaminen

Toinen luokka käsittelee tilanteita, joissa lapsiin kohdistuvan vahingonteon takana ovat heidän tuntemansa ihmiset. Yleensä kyse on verkkokiusaamisesta, joka on yleisin lasten verkossa kokema vahingonteko. Tilastot vaihtelevat, mutta ainakin 20 prosenttia lapsista vastaanottaa häiritseviä, vihamielisiä tai loukkaavia viestejä yhteisösivustoissa, sähköpostiviesteinä, pikaviesteinä, videoina tai tekstiviesteinä.

Toisin kuin perinteisessä kiusaamisessa verkkokiusaamisessa roolit voivat kuitenkin kääntyä päinvastaisiksi hyvin nopeasti. Kiusattu voi muuttua kiusaajaksi vastaamalla ilkeään sähköpostiviestiin yhtä ilkeällä viestillä.

Kouluissa ja verkkoyhteisöissä on tehtävä paljon työtä, jotta verkossa tapahtuva viestintä olisi kohteliasta ja ystävällistä. On myös tärkeää edistää asianmukaista reagointia, kun lapsi kohtaa verkkokiusaamista. Lisätietoja erilaisista kiusaamismuodoista on sivustossa http://www.stopbullying.gov/. Lisätietoja nimenomaan verkkokiusaamisesta on asiaan erikoistuneessa tutkimuskeskuksessa http://www.cyberbullying.us/.

6. Kerro lapsillesi, että he eivät saa koskaan kertoa salasanojaan edes parhaille kavereilleen. Jos he ovat tehneet niin, salasana täytyy vaihtaa.

7. Opeta lapsesi kirjautumaan ulos tietokoneelta myös kotona, kun he lopettavat tietokoneen käytön. Tällä tavoin heidän kaverinsa tai sisaruksensa eivät voi käyttää heidän tilejään viestien julkaisemiseen tai lähettämiseen edes pilailumielessä.

Jos lapsesi joutuu verkkokiusauksen uhriksi, opeta heitä olemaan vastaamatta kiusaamiseen, säilyttämään kopiot kaikista viesteistä ja ilmoittamaan kiusaamisesta koulussa tai sivustossa. Jos viesti on uhkaava, ilmoita siitä poliisille. Jos ilmoitat verkkokiusaamisesta kouluun, ota myös henkilökohtaisesti yhteys ja pyydä, että koulu laatii kirjallisen suunnitelman siitä, miten se aikoo käsitellä ongelmaa. Tällainen kiusanteko on useimmiten lainvastaista, ja kouluilla on velvollisuus ratkaista ongelma, kun ne saavat tietää siitä.

Maineenhallinta verkossa

Kolmas verkkoriskiluokka on vahinko, jota aiheutamme itsellemme. Tämä voi tapahtua eri tavoin, kuten lähettämällä paljastavia kuvia (seksuaalisen sisällön lähettäminen kuva-, video- tai tekstiviestinä), julkaisemalla yksityisiä, kiusallisia tai kyseenalaisia tietoja tai kuvia tai jopa yksinkertaisesti jättämällä yksityisyysasetukset määrittämättä.

Emme tietenkään halua, että alaikäiset lapsemme lähettävät paljastavia kuvia. Esimerkiksi lasten hyväksikäyttöä koskevat lait saattavat edellyttää, että opettajien, vanhempien ja viranomaisten on puuttuva asiaan, jos he saavat tietää, että tällaisia viestejä on lähetetty. Lapset voivat ajatella, että he jakavat näitä kuvia henkilökohtaisessa suhteessa, mutta aivan liian usein vastaanottaja jakaa kuvat muiden kanssa. Syitä voi olla monia: suhde on ehkä jo päättynyt, vastaanottaja voi haluta kehuskella kavereilleen tai kaveri näki kuvat puhelimessa ja välitti ne luvatta muille. (Tämä on yksi hyvä syy lisää suojata kaikki laitteet salasanalla.)

"Maineenhallinta verkossa" viittaa kaikkeen siihen tietoon, mitä meistä löytyy internetissä niin hakupalvelujen avulla kuin tarkastelemalla yhteisösivuston profiilia. Näistä tiedoista koostuu digitaalinen mielikuva, joka voi poiketa huomattavasti todellisuudesta. Olemme kuulleet nuorista, jotka ovat tuhonneet oman opiskelu- ja työuransa tai ihmissuhteensa typerillä viesteillä yhteisösivustoissa, valokuvilla alaikäisenä juopottelusta tai jäsenyydellä kyseenalaisissa verkkoryhmissä.

Monet ovat yhä enemmän huolissaan yksityisyyden säilymisestä verkossa. Meidän jokaisen on varmistettava henkilötietojen turvallisuus verkossa suojaamalla verkkotilit, rajoittamalla julkisilla foorumeilla julkaistujen tietojen määrää ja poistumalla verkkopalveluista, joita emme käytä tai joita emme halua käyttää. Elämästämme tuntuu jäävän yhä useammin julkinen jälki, mikä ei tunnu mukavalta. Jos teet verkkohaun omalla nimelläsi, voit saada näkyviin urheilutuloksia, luottotietoja ja yhteisösivustoissa merkittyjä valokuvia. Henkilötietoja voidaan käyttää monilla kiusallisilla ja vahingollisilla tavoilla, joten on entistä tärkeämpää olla tarkkana tietoturva-asioissa ja opettaa myös lapset noudattamaan hyviä käytäntöjä.

8. Tietosuoja- ja yksityisyysasetusten avulla voi rajoittaa, ketkä näkevät yhteisösivustojen ja muiden tilien kautta lähetettyjä viestejä.

9. Opettele käyttämään lapsilukitusasetuksia puhelimissa, pelilaitteissa, taulutietokoneissa ja kaikissa muissa tietokoneissa. Maksuton, PC- ja Mac-tietokoneisiin sopiva Norton Family on erinomainen työkalu tähän tarkoitukseen.

10. Keskustele lastesi kanssa säännöllisesti teknologian käyttötavoista. Määritä rajat ja säännöt ja huolehdi siitä, että teknologiaa käytetään avoimesti. Tutustu artikkeliin, jossa kerrotaan, miten voit keskustella aiheesta. Käy tämä keskustelu vuosittain tai aina, kun perheessä otetaan käyttöön uusi tekninen laite.